资讯
EU-parlamentti on hyväksynyt suden suojeluaseman muuttamisen Strasbourgissa pidetyssä äänestyksessä. Muutoksen puolesta ...
Joensuun keskustassa Pielisjoen rannassa sijaitsevan Kalastajankadun matonpesupaikan laajennustyöt ovat käynnissä ja ...
Miesten Korisliiga on juuri nyt suurten kysymysten äärellä. Tuoreella Suomen mestarilla Seagullsilla ei ole ensi kaudeksi ...
Varastokäytössä ollut navetta syttyi tuleen Polvijärvellä torstaina aamupäivällä. Tapahtumapaikka on Sänkiahontiellä.
Vatikaanissa Sikstuksen kappelin savupiipusta nousee jälleen mustaa savua, mikä tarkoittaa sitä, ettei uutta paavia ole vielä ...
STT:n tietojen mukaan EU on tänään kertomassa mahdollisista uusista vastatulleista Yhdysvaltojen tulleille. Tullit otetaan ...
Rovaniemellä eilen tippuneen Hornet-hävittäjän musta laatikko eli tallennelaitteet on löydetty, kertoo Ilmavoimien everesti ...
Rantakylässä on parhaillaan menossa kolme erillistä Joensuun Veden työmaata, jotka näkyvät asukkaille ja ohikulkijoille.
Vauvansa murhasta syytetty 41-vuotias nainen oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton eli ei ymmärtänyt tekoaan.
Nelostien liikenne ohjataan kiertoreitille Jyväskylässä Ilmavoimien päättöharjoituksen takia. Kyse on Ilmasotakoulun Baana 25 ...
Turkissa viranomaiset ovat estäneet pääsyn maaliskuussa Istanbulissa vangitun kaupungin pormestarin Ekrem Imamoglun X-tilille.
WWF Suomi on avannut livelähetyksen, joka seuraa lapinpöllön pesintää. Pesä sijaitsee Joensuun seudulla.
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果